www.lvi-kauppa.fi

YRITYS OSOITTEITA PALAUTE

     Etusivu-> Vinkkejä

Vinkkejä

7   KONSTIA SÄÄSTÄÄ VETTÄ VETTÄ SÄÄSTÄMÄTTÄ

Monet ulkolaiset hämmästelevät sitä, että Suomessa pestään astiat ja huuhdellaan WC  juomavedellä. Me suomalaiset olemme todella onnekkaita, sillä hyvälaatuista vettä riittää - vielä. Veden laatu on nykyään huononemassa ja hinta huimassa nousussa. Motivaatiota tulisi siten löytyä puhtaan veden käytön vähentämiseen.

Veden kulutus vaihtelee asunnoissa 150 - 200 l/vrk henkeä kohden, omakotitaloissa 120 - 160 l/vrk, hlö. Kulutuksen alittaessa 130 l/vrk,hlö pidetään arvoa hyväksyttävänä, mutta, kun vesi maksaa jo yli 13 mk/m3, on kaikki tarpeeton kulutus tuhlausta. Kulutuksen alentaminen esimerkiksi 200 l:sta 130 l:an/vrk,hlö merkitsee nelihenkisessä perheessä vajaa 2000 mk:n vuosittaista säästöä (mukana säästetty lämpöenergia lämpiman veden valmistamisessa). Vedensäästön avainasioita ovat asenteet, kulutustottumukset sekä suora maksuvelvollisuus. Nämä kaikki täyttyvät omakotitaloissa eikä niissä ole enää paljoa tehtävissä. Nykytekniikka antaa kuitenkin monta keinoa veden kulutuksen pienentämiseksi useimmiten ilman käyttömukavuuden alentamista.

1.    Vesihanojen veden kulutus riippuu käyttöajan lisäksi paineesta ja kalusteen  normivirtaamasta. Vanhojen kaksiotehanojen virtaamat ovat hyvin suuret ja hanojen vaihto yksiotehanoihin säästäisikin itsensä noin kahdessa vuodessa. uusimmissa hanoissa on myös maksimivirtaaman rajoitin, jota käytetään lyhytaikaisessa huuhtelussa tms. Virtaama on tällöin vain 2/3 normivirtaamasta. Yksiotehana on myös käytössä miellyttävämpi, sillä oikean lämpöistä vettä ei tarvitse "hakea".

2.    Hanoihin on saatavissa myös säästöporesuuttimia, jotka lisäävät painehäviötä ja siten pienentävät virtaamaa. Poresuuttimet sekoittavat ilmaa veden joukkoon, jolloin virtaama tuntuu runsaalta. Suuttimet ovat edullisia ja maksavat itsensä takaisin parissa kuukaudessa.

3.    Uusissa yksiotehanoissa on usein virtaaman kertasäätömahdollisuus. Virtaaman säätö on suhteellisen yksinkertaista, mutta jos on hiemankin epävarma, kannattaa pyytää ammattimiestä avuksi.

4.    Suihku on iso kustannustekijä toisaalta suuren normivirtaaman takia ja toisaalta suuren lämmitetyn veden käyttöpaikkana. Veden kulutukseen vaikuttavat suihkussaoloaika sekä suihkupään virtaama. Jälkimmäiseen voidaan vaikuttaa tekniikalla. On olemassa painehäviön lisääjiä, jotka pienentävät virtaamaa, mutta suihkun laatu voi muuttua surkeaksi, sillä suihkupäätä ei ole suunniteltu pienille virtaamille. Suihkussa onkin tärkeätä vaihtaa suihkusuutin, joka on suunniteltu nimenomaan pienemmille virtaamille. Säästösuihku maksaa itsensä takaisin parissa kuukaudessa.

5.    Kylmästä vedestä kuluu yli kolmannes WC:n huuhteluun. Nykyiset WC-istuimet kuluttavat hyvin vähän vettä - 4:stä  6:teen  litraa / huuhtelu. Mikäli nykyinen WC-istuin on kunnossa eikä sitä siten kannata vielä vaihtaa vuosiin, on mahdollisuutena valita suurta arvostusta niittänyt, tarpeita ja viemärin luonnetta mukaileva Tuplanuppi-systeemi. Pieniin tarpeisiin riittää 2 litraa ja isommissa tyhjenee koko säiliö. Näin käytetään hyväksi myös WC-istuimen virtausominaisuudet istuimen iästä ja mallista huolimatta. Tuplanuppi sopii vain Idon (Arabian) vessoihin, joissa on vetonuppihuuhtelu.

6.    Monissa omakotitaloissa on pihamaata koristamassa vanha kaivo. Mikäli kaivossa on vettä, kannattaisi sitä hyödyntää ainakin pihamaan kastelussa.

7.    Mikäli kaupungin verkoston paine on kovin korkea, kannattaa harkita paineenalennusventtiilin asentamista heti vesimittarin jälkeen. Työ vaatii ammattiasentajan ja kohtuullisen investoinnin.

 


Suomen Talolaite Oy / 2010